Enkelikissoja ja siipirikkoja

Pellolla lensi lintu, oliko kuovi. Sitten se huusi. Töyhtöhyyppä, sanoi mies heti. Minulle äänet ovat vaikeita. Kissaa kiinnosti myös, pennun reviiri alkaa laajenemaan. Metsään jo uskaltaa, ja lujaa meneekin, tien yli ei vielä. Onneksi. Puhuttiin. Jos kissa jäisi auton alle, itkisin kuin tuuli, sanoi tyttö. Poikaa ilahdutti, jos sitten kisu saisi siivet.

Eilen säästin flunssan kiusaamaa ääntä. Poimin vähän kukkia, keitin puuron, muut menivät ongelle. Oli töitä, joissa sai olla aika hiljaa. Arkityössä pitää jaksaa puhua paljon, ja kuunnella. Kotonakin on aina vielä yksi asia tuhannen muun jälkeen, äiti minä tämän vielä sanon.

Ajattelin opettaa lapsille hiljaista puhetta.

+6, +19

Heräämisiä

Hauska seurata kuinka kurkottavat kaikki lämpöä päin, toiset hitaasti, toiset huomaamatta naps. Aamulla lapset näkivät kyyn pihassa, tulivat sanomaan, tietävät ettei saa mennä lähelle. Sellaisia heistä kai tulee, kasvavat, tottuvat. Minä en meinaa, näytän reipasta merkkiä, mutta hieman värisyttää.
Kolme vuotta sitten istutettu alppiruusu on puhkeamassa kukkaan. Ensimmäistä kertaa, onkohan se nyt kotiutunut.

Vielä näitä jäi, eilen kaivettu uusi kasvimaa on sekin liian pieni. Tai sitten joku on suuruudenhullu. Hauskinta on kuitenkin tekeminen ja sitten nähdä, mikä menestyy ja mikä ei. Ja miltä ne sitten maistuvat.

Tänään tuntuu, että voisi mennä uimaan ja lueskella, ehkä kerätä herukanlehtiä ja nokkosia.

Merkkejä

Onko jo kesä, uskaltaako luopua villanutuista. Yöllä jyrisi ukkonen, vähän kauempana, kiersi meidän kallion. Piha visertää, surisee, kuhisee. Jumpataan ulkona. Aivastuttaa, mutta ei haittaa. Kesäkukkasia itää purkeissa, kuvittelen, etten osta yhtään tainta. Pysyn siis kaukana puutarhoista.

Kissa ei väisty kuumeisen lapsen viereltä, näin aina kun isompi sairastaa. Valkoinen kerä kainalossa. Onneksi on kesä vielä edessä, ehtii, ehtii, ei anneta sisäpäivien häiritä.